MUISTOJA LAPSUUDESTA - OSA 2

Muistoja pukkaa lisää....

Olin ala-asteen kolmannella luokalla kun sairastuin vakavasti.

Oli talvi ja me oltiin "naapurin Jussin" kanssa tehty meidän pihaan lumilinna. Noi meidän rakennelmat eivät koskaan olleet mitään pieniä, vaan todellisia arkkitehtuurin ihmeitä.

Siellä lumilinnassa tuli hankittua sitten tietenkin flunssa, jonka jälkitautina mulle iski käsittämätön päänsärky.

Meidän kylällä oli siihen aikaan tosi mahtava lääkäri, jonka nimi oli Ahvenharju.
Nyt oli sitten sellainen tauti, että edes tuo paikallinen lääketieteen guru ei osannut kertoa 
että mikä vaivan nimi oli.

Mut lähetettiin Kanta-Hämeen Keskussairaalaan, jossa otettiin verikokeita, aivofilmiä yms.
testejä. Mistään ei selvinnyt mitään.

Jäljelle jäi ainoastaan yksi vaihtoehto ja se oli selkäydinkokeen ottaminen.
Voi kiesus, mä muistan edelleen kuinka istuin sairaalan sängyllä ja puristin tyynyä sylissäni.
Mutsi piti mua kiinni käsistä ja kaksi hoitajaa olkapäistä kun tuota koetta otettiin.

Oli tuosta sen verran hyötyä että diagnoosiksi varmistui aivokalvontulehdus.

Makasin sairaalassa muutaman päivän, jonka jälkeen pääsin kotihoitoon.

Ei se ollutkaan vielä ohi...

Eihän ton ikäinen nappula kauan kotona malta olla, vaan palasin koulun penkille.
Iloa ei sitten vaan kovin pitkään kestänytkään koska päänsärky palasi monta kertaa pahempana.

Ei muuta kuin takaisin sairaalaan. Tutkimusten jälkeen totesivat että aivokalvontulehdus on
uusiutunut ja nyt ollaan heikoilla vesillä.

Tulisin viettämään sairaalassa pidemmän ajan ja tauti saattaisi jättää jotain vahinkoja.

Tää oli tilanne, jossa pyysin mutsia ottamaan yhteyden faijaan.
Pyysin että faija tulisi katsomaan mua sairaalaan. Mutsi lupasi hoitaa asian.

Muistan elävästi sen fiiliksen kun mutsi tuli seuraavana päivänä vierailulle ja kertoi soittaneensa faijalle joka oli kuulemma sanonut tarkalleen ottaen näin:

"koska olette tulleet toimeen näin kauan ilman minua, niin saatte tulla toimeen jatkossakin".

Mä itkin ja mä itkin ja mä itkin....

Kovin paljoa muuta en tuosta sairaalassa olosta muistakaan.
Aikani siellä olin, kuntoutuksessakin kävin, lopulta pääsin kotiin ja sen jälkeen kouluun.

Elämä siis jatkui ennallaan.